Skip Ribbon Commands
Skip to main content
mikevaoy
Länsi-Suomen aluejohtaja Ari Vaaranmaa
 
Mikeva Oy

Mikeva on kuntoutus-, hoiva- ja asumispalveluita sekä asumisen tukipalveluita tuottava yhtiö, jonka asiakkaita ovat sekä kunnat että yksityiset henkilöt. Asukkaita palvelukodeissa ovat ikääntyneet ihmiset, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, kehitysvammaiset sekä erityistukea tarvitsevat lapset ja nuoret. Toimintaa yhtiöllä on lähes 40 paikkakunnalla n. 60 palvelukodissa. Yhtiön vakituisen henkilökunnan määrä on yli 620 työntekijää.

– Meillä on ollut Vakk:n kanssa koulu­tusyhteistyötä jo vuosikausia. Yhteistyö alkoi 2006-07 Terveyspalvelut Mendiksen kanssa, joka kuuluu nykyään Mikevaan, muistelee ­Vaaranmaa.

Koulutus on toteutettu sekä EU-projektien ja työelämän kehittämishankkeiden kautta että ostopalveluna. Koulutusta on järjestetty mm. työlainsäädännön kysymyksiin liittyen, on ollut kansainvälistymiskoulutusta, laatukoulutusta, esimiesvalmennusta, tietotekniikkaa, tyky-­toimintaa henkilökunnalle jne.
 
– Tällä hetkellä on 25 esimiestämme opiskelee Johtamisen erikoisammattitutkintoon johtavassa koulutuksessa. Menossa on myös mittava sosiaali- ja terveysalan koulutuspaketti, johon kuuluu lähes kaikkea psykiatrisen hoidon lisäkoulutuksesta hoitotyön asiakaspalveluun. Vakk vastaa myös tarvitsemistamme korttikoulutuksista ja passeista. Tällaisia ovat mm. Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuskortti, Ensiavun ja Hätäensiavun kortit sekä Hygieniapassi.

Mikeva kilpailutti koulutuspalveluhankintansa vuonna 2010 ja sopimus tehtiin Vakk:n kanssa vuosille 2011-2012. Koska Mikeva on kansallinen toimija, jonka eteläisin palvelukoti sijaitsee Espoossa ja pohjoisin Sodankylässä, koulutukset järjestetään asiakkaan toivomilla paikkakunnilla.

– Kokoamme porukoita yhteen tehokkaisiin päivän tai parin koulutusrupeamiin. Vaasan seudulla järjestettyjen koulutusten lisäksi Pohjois-Suomen yksiköitä on koulutettu Oulussa ja keskisuomalaiset ovat kokoontuneet koulutettavaksi Muurameen. Kun kouluttajat tulevat meidän luo, säästyy aikaa ja rahaa. Samalla varmistamme, että työntekijöidemme kynnys osallistua koulutukseen on mahdollisimman matala. Tämä toimii loistavasti, Vaaranmaa vakuuttaa.