Myynnin ammattitutkinto, kuluttajamyynti
Hyvä myyjä on asiakaspalvelija. Hän kohtaa asiakkaansa luottamusta herättäen, ammattitaitoisesti ja tehokkaasti. Myyjä tuntee perusteellisesti myymänsä tuotteen ja palvelun. Myynnin ammattilainen oppii tuntemaan asiakkaansa tarpeet ja osaa tarjota ratkaisuja hän oppii jokaisesta asiakkaasta ja jokaisesta palvelutilanteesta. Kilpailun kasvaessa myyntialan ammattilaisia arvostetaan yhä enemmän. Myynnin parissa työskentelevä voi vaikuttaa merkittävästi työnsä sisältöön organisaationsa tukemana omalla toiminnallaan.
Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka myyvät tuotteita tai palveluita niiden loppukäyttäjille eli yksittäisille kuluttajille. Tuleva ammattilainen voi toimia esim. päivittäis- tai erikoistavarakaupassa tai palvelualan yrityksessä. Koulutus on käytännönläheistä, omaan työhön tai työssäoppimispaikkaan sovellettavaa. Useat opiskelijat suorittavat tutkinnon työn ohessa.
Tutkinnon osat kuluttajamyynnin osaamisalalla ovat:
1) Myyntiin valmistautuminen
Oppiminen ja koulutus keskittyy liiketoiminnan perusteisiin, oman organisaation tuntemiseen, myynti- ja asiakaspalvelutyön taustatoimiin ja markkinointiin. Lisäksi käsitellään mm. oman työn arvostukseen liittyviä asioita ja myynnin työssä tarvittavaa lainsäädäntöä.
2) Kuluttajamyynti
Kuluttajamyynnin sisältöjä ovat asiakaspalvelu, tuloksellinen myyntityö sekä vuorovaikutus ja viestintä asiakaspalvelutilanteissa.
Tutkinnon suorittajat saavat tietoa hyvän asiakaspalvelun periaatteista ja käytänteistä, asiakaspalvelun eri vaiheista sekä asiakkuuksien hoitamisesta. Koulutus antaa työkaluja oman myyntityön kehittämiseen, tuotetietouden hankkimiseen sekä asiakaspalautteiden käsittelyyn. Myynnin ammattilainen hallitsee myös vuorovaikutuksen ja viestinnän.
Tutkinnon suorittamisen eri vaiheissa keskitytään henkilökohtaisten vuorovaikutustaitojen kehittämiseen, viestintämateriaalin suunnitteluun sekä vieraiden kielten asiakaspalvelusanaston kehittämiseen. Kun tutkinnon molemmat osat on suoritettu hyväksytysti, tutkinnon suorittaja saa todistuksen ammattilaisuudestaan myynnin ja asiakaspalvelun saralla. Tutkinnon suorittaja voi liittää tutkintoonsa myös vapaavalintaisen osan Yrittäjyys.
TAVOITE Koulutuksen tavoitteena on, että ammattitutkinnon suorittaneilla on hyvät ja laaja-alaiset valmiudet toimia palvelujen ja kaupanalan vaativissa asiakaspalvelu- ja myyntitehtävissä.
KOHDERYHMÄ Myynnin ammattitutkinto on tarkoitettu henkilölle, joka myy organisaationsa tai toimenksiantajansa tuotteita tai palveluja.
KOULUTUSAIKA 6.9.2010-31.3.2012
TUTKINNON SISÄLTÖ JA SUUNTAUTUMISVAIHTOEHDOT
Kuluttajamyynnin osaamisala koostuu:
- tutkinnon yhteisestä osasta myyntiin valmistautuminen
- sekä valinnaisesta osasta kuluttajamyynti
PÄÄSYVAATIMUKSET Tutkintoa suorittavalla on myyntitehtävistä perustiedot ja -taidot sekä työkokemusta.
OPISKELUSTA Koulutus toteutetaan monimuotoisena, johon sisältyy lähiopetusta, henkilökohtaista ohjausta ja työssäoppimista.
HAKUAIKA Hakuaika päättyy 30.8.2010.
KOULUTUSMAKSU Koulutusmaksu ja tutkintomaksu yhteensä 140 .
HAKEMINEN Hakulomakkeita koulutussihteereiltä, puh. (06) 326 7017 tai sähköposti: vakkinfo(a)vaasa.fi. Voit myös täyttää ja lähettää hakulomakkeen tästä.
LISÄTIETOJA
Helena Vesterlund, puh. 040 730 2440, helena.vesterlund(a)vaasa.fi tai
Hannu Rinta, puh. 040 563 7402, hannu.rinta(a)vaasa.fi.
Lataa koulutuksen pdf-esite tästä
Hae koulutukseen tästä.