Perhepäivähoitajan ammattitutkinto
Perhepäivähoitaja on varhaiskasvatuksen moniosaaja. Perhepäivähoitajan työ on vastuullista lasten hoitoa, kasvatusta ja opetusta. Pieni lapsiryhmä on turvallisen ja yksilöllisen hoitosuhteen perusta. Perhepäivähoitaja tekee työtään joko omassa tai lapsen kotona itsenäisesti. Perhepäivähoidon ohjaaja on hoitajan esimies, jolta hoitaja saa tukea työhönsä. Usein lähellä asuvat hoitajat muodostavat keskenään tiimin, jonka avulla he kehittävät ja suunnittelevat työtään yhdessä. Kasvatuskumppanuus hoitolasten vanhempien kanssa muodostuu luontevaksi ja vanhemmuutta tukevaksi. Muita yhteistyökumppaneita ovat esim. seurakunnan kerhot, lasten neuvola, sosiaalityöntekijät ja erityislastentarhanopettajat.
Perhepäivähoitaja tukee lapsen kasvua ja kehitystä leikin ja lapselle merkityksellisen toiminnan avulla. Lapsen päivään kuuluu hyvä perushoito, terveellinen ravinto, liikunta sekä säännöllinen päivärytmi. Perhepäivähoitajan ammattitutkinto rakentuu näyttötutkintoon valmistavasta koulutuksesta sekä ammattinäytöstä. Ammattitutkinnon voi suorittaa myös ilman valmistavaa koulutusta, mikäli tutkintoon osallistuva täyttää muuten ammattitaitoon vaadittavat kriteerit.
Perhepäivähoitajan ammattitutkintoon kuuluu pakollisia ja valinnaisia osia. VAKK:ssa koulutuksesta vastaavat osaavat opettajat yhteistyössä kuntien päivähoidon ammattilaisten kanssa.
TAVOITE Valmistavan koulutuksen aikana suoritetaan perhepäivähoitajan ammattitutkinnon näyttötutkintotilaisuudet.
KOHDERYHMÄ Koulutus on tarkoitettu päivähoitoalan työkokemusta omaaville henkilöille.
KOULUTUSAIKA Koulutus alkaa 1.9.2010. Kesto n. 1,5 vuotta.
SISÄLTÖ
Pakolliset osat:
Kasvatustietoisuus, kasvatuskumppanuus ja yhteistyötaidot
Varhaiskasvatus
Terveys, turvallisuus ja ruokahuoltoSeuraavista valinnaisista osista valitaan kaksi:
Erityistä tukea tarvitseva lapsi
Allergisen ja erityisruokavaliota noudattavan lapsen hoito
Monikulttuurisuus
Yrittäjyys
PÄÄSYVAATIMUKSET Päivähoitoalan työkokemus.
OPISKELUSTA Toteutetaan monimuotokoulutuksena, eli lähiopetusta iltaisin ja lauantaisin sekä etäopiskelua kotona. Ohjattu työssä oppiminen sisältyy koulutukseen.
HAKUAIKA Haku päättyy 6.8.2010
KOULUTUSMAKSU Koulutusmaksu on 140 eur.
HAKEMINEN Hakulomakkeita koulutussihteereiltä, puh (06) 326 7016 tai sähköposti: vakkinfo(a)vaasa.fi
Voit myös täyttää ja lähettää hakulomakkeen tästä.
LISÄTIETOJA
Anne Savola-Vaaraniemi, puh. 040 763 2040, anne.savola-vaaraniemi(a)vaasa.fi
Lataa koulutuksen pdf-esite tästä
Hae koulutukseen tästä