Muutoskoulutus

Joskus yritys joutuu tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanomaan henkilöstöään. Tässä tilanteessa yritys voi kantaa vastuuta työntekijöidensä tulevaisuudesta auttamalla heitä löytämään uuden ammatin tai työpaikan. Muutoskoulutus on tähän oiva väline.

Muutoskoulutus pähkinänkuoressa:
• vähimmäiskesto 10 päivää/henkilö. Koulutuksen pituus voi vaihdella koulutustavoitteiden ja –tarpeiden mukaan ja koulutus voi koostua useasta jaksosta
• muutoskoulutuksen rahoittavat työnantaja sekä työ- ja elinkeinohallinto yhdessä. Työnantajan maksuosuus on 30 % hankintasopimuksen mukaisesta kokonaishinnasta.
• tähtää työnhakuvalmiuksien parantamiseen ja tulevissa työtehtävissä vaadittavan ammattitaidon saavuttamiseen. Koulutuksessa on mahdollista suorittaa ammatillisten tutkintojen osia tai koko tutkinto
• voi olla erityyppistä koulutusta aina työnhakuvalmennuksesta ja tietotekniikan perusvalmiuksien koulutuksesta ammatillisiin perusopintoihin tai korkeakoulututkintoa täydentäviin opintoihin. Muutoskoulutuksena ei voida kuitenkaan rahoittaa tavanomaista perehdytys- ja henkilöstökoulutusta, jotka kuuluvat työnantajan kustannettaviksi

Lisätietoja Muutoskoulutuksesta antavat:
Jukka-Pekka Suoraniemi, 040 727 8898
Björn Brännbacka, 040 766 3224