Hankkeet

Vaasan aikuiskoulutuskeskuksen tuotevalikoimaan kuuluvat tutkintojen ja lyhytkurssien lisäksi eri rahoituksilla toteutettavat hankkeet. Hankkeilla kehitetään yritysten ja muiden organisaatioiden toimintaa. Hankerahoitusta voidaan käyttää myös oman organisaation toiminnan kehittämiseen.

EU-rahoituksella on mahdollista kehittää alueen yritysten toimintaa sekä varmistaa yritysten henkilöstön osaaminen koulutuksen avulla. EU-rahoitusta voidaan käyttää myös oppilaitoksen ja alueen elinkeinoelämän yhteistyön kehittämiseen.

Tykes rahoitusta käytetään pääasiassa yksittäisten yritysten kehittämiseen. Vakk:n henkilöstö toimii tykes-hankkeissa asiantuntijoina sekä avustaa yritystä rahoituksen hakuvaiheessa. Erityistapauksissa Vakk voi toimia myös tykes-rahoituksen hakijana ja hallinnoijana.

Kansallista rahoitusta voidaan hakea OPH:lta oppilaitoksen oman toiminnan kehittämiseen. Kehittäminen liittyy joko suoraan oman organisaation laadun kehittämiseen tai yhteistyöverkoston kehittämiseen muiden aikuiskoulutuskeskusten kanssa. Työelämän kehittämiseen liittyviä toimintoja esim. koulutusklubi, voidaan käynnistää kansallisen rahoituksen avulla.

Vakk:n toteuttamat projektit aiempina vuosina: lataa tästä .doc -tiedosto

Lisätietoja:
Projektijohtaja Liisa Wahlström,
puh. 040 593 5303