Läsnäolo, kuulevat korvat, auttavat kädet kaiken ikää!
Sosiaali- ja terveysalan tutkintojen avulla olet ammatissasi ihmistä lähellä.
Pienen lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen sekä vanhempien tukena perhepäivähoitajat ovat turvallisia varhaiskasvatuksen ammattilaisia.
Lapsen koulun aloituksen myötä haasteet ja elämänpiiri muuttuvat. Koulunkäyntiavustaja auttaa oppimisen pulmissa koulussa ja koulun jälkeen on vapaamuotoisemman, yhteisöllisen toiminnan aika koululaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ohjauksessa.
Olet sitten lapsi, nuori, aikuinen tai vanhus lähihoitaja tukee eri-ikäisten kasvua ja kehitystä, mutta myös hoitaa ja pitää huolta, ohjaa ja tukee kuntoutumista silloin kun erilaisissa elämäntilanteessa tarvitaan toisen ihmisen apua.
Vanhuus vaatii erilaista erityisosaamista työntekijältä ja tähän osaamiseen vastaa vanhustyön erikoisammattitutkinto.
Hyvää oloa, terveyttä ja kauneutta joskus hemmotteluakin tarvitsevat kaiken ikäiset. Ammattitaitoisen kosmetologin palveluista, hoidosta ja ohjauksesta voi jokainen ammentaa itselleen sopivan annoksen.
Ihmistä lähellä, herkällä kädellä, ohjaan, autan ja varmistan, että pärjäät ja huomaat, kuinka hyvä on olla se mikä on.
Ota yhteyttä, niin etsitään yhdessä sinulle soveltuva koulutusvaihtoehto.
Yhteystiedot:
Koulutuspäällikkö Anna-Maija Rentola
Puh. (06) 326 7803 tai 040 777 7963
Opettajienhuone puh. (06) 326 7803
Sähköposti: etunimi.sukunimi(a)vaasa.fi